Aika ajoin iltapäivä lehdistä saa lukea todella surullisia uutisia seksuaalisesta kaltoinkohtelusta. Työni puolesta olen tavannut kaltoinkohtelun uhriksi joutuneita henkilöitä sekä vastaavasti myös kaltoinkohtelua aiheuttaneita henkilöitä.

Tapahtuman johdosta ihmisten sisällä oleva ahdistuksen määrä on lähes jokaisessa tilanteessa sanoinkuvailemattoman suuri. Tässä omia ajatuksiani kaltoinkohtelusta ja ajattelemisen aihetta meille vanhemmille, miten voimme tuoda omille lapsillemme asioita esille.

Seksuaalinen kaltoinkohtelu on aina vasten omaa tahtoa tapahtuvaa seksuaalista toimintaa. Kaltoinkohtelua voi tapahtua kaikissa ikäryhmissä ja suokupuolesta riippumatta sekä tytöille, että pojille. Tälläkertaa kuitenkin haluan rajata tarinan ainoastaan lapsiin kohdistuvaan seksuaaliseen kaltoinkohteluun.

Useimmiten kun asia koskee lasta, meillä aikuisilla nousee tunteet hyvin voimakkaasti esille. Se on hyvä asia, sillä tunteiden olemassa olo on erittäin tärkeää.

Muistan itse 2000 luvun alkupuolella, kun tyttäreni oli esikoulussa, koulun rehtori varoitteli kevätjuhlassa meitä vanhempia miehestä, joka oli pyytänyt pakettiautonsa kyytiin koulun lähettyvillä kahta alakoulussa olevaa nuorta tyttöä. 

Salissa kävi kohahdus ja siihen asti niin hiljainen kuulijajoukko rupesi äänekkäästi keskustelemaan vierustovereiden kanssa. Takanani istui nainen joka kertoi kuuluvasti pelotelleensa lapsiaan Jammu - sedän olemassa ololla, yksityiskohtaisesti kertoen, mitä kauheaa Jammu - setä aikanaan on tehnyt.

Tässä kohtaa on varmasti syytä mainita, etten missään tapauksessa hyväksy tämän mieshenkilön toimintaa 2000 luvun alussa koulun lähettyvillä, enkä Jammu-sedän toimintaa vuonna 1989 kun hän murhasi kaksi kahdeksan vuotiasta tyttöä ja poltti heidän ruumiinsa.

Jokainen meistä reagoi eritavalla tällaiseen uutiseen, mutta mielestäni on myös hyvä muistaa, että me aikuiset olemme niitä esimerkin antajia myös puheillamme lapsille. Puhu asiallisesti ja niin, että lapsi ymmärtää tarkoituksesi. Kerro miksi kenenkään vieraan kyytiin ei saa mennä ja miksi on parempi poistua tällaisessa tilanteessa paikalta.

Vanhemman on hyvä tietää, että kaltoinkohtelu voi tapahtua kasvotusten, puhelimitse tai internetin kautta. Tällaisia toimintoja voivat esimerkiksi olla uhkailu, kiristäminen, lahjonta, johdattelu, pakottaminen yhdyntään, suuteluun tai suuseksiin. On myös syytä muistaa, että kaltoinkohtelija voi olla mies tai nainen.

Olethan aina kiinnostunut siitä, mitä lapsesi tekee, missä hän liikkuu ja kenen / keiden kanssa. Luota kuitenkin häneen ja luo turvallinen ilmapiiri kotiin.

 

Otso.jpg